>

Mirka Malmi & Tiina Karakorpi (toim.)
Toisia suomalaisia viulusävelmiä: suomalaisten naisten säveltämiä teoksia viululle ja pianolle

M 550117198
Hinta: 26,90 €
Varastossa
Suomen musiikin historiasta löytyy paljon säveltäneitä naisia. Vaikka moni sai sävellyksiään julkaistuksi ja menestyi musiikkialalla, on myöhempi musiikin historiakirjoitus lähes tyystin pyyhkinyt nämä säveltäjänimet pois. Susanna Välimäen ja Nuppu Koiviston tutkimushanke Sävelten tyttäret: Säveltävät naiset Suomessa 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun on lainannut nimensä myös tälle kolmeosaiselle nuottiantologialle, jossa kiehtovia säveltäjänimiä ja -elämänkertoja nostetaan nuottien avulla takaisin sinne minne ne ovat alun perinkin kuuluneet: eläväksi musiikiksi konserttilavoille, soittotunneille, koteihin.

Monet suomalaistaustaiset 1800-luvun ja 1900-luvun alun säveltävät naiset olivat kosmopoliitteja. He opiskelivat ja työskentelivät Keski-Euroopan suurissa kulttuurikaupungeissa. Sukupuolensa takia heille ei yleensä ollut mahdollistakaan työskennellä kansallisesti arvostetuissa kulttuuri-instituutioissa Suomessa. Heidän musiikkiaan julkaistiin pääosin Suomen ulkopuolella, ja useimmissa tapauksissa näiden säveltäjien verkostot ja kulttuuripiirit olivat laajat ja ura menestyksekäs.

Toisia suomalaisia viulusävelmiä sisältää kaksitoista kappaletta viululle ja pianolle. Lyhyestä kestostaan huolimatta useimmat niistä on kirjoitettu konserttikäyttöön, sillä ne ovat musiikillisesti rikkaita ja ilmaisuvoimaisia sekä osa viuluteknisesti varsin vaativia. Joukossa on myös monikäyttöisiä karaktäärikappaleita.

Toisia suomalaisia viulusävelmiä -nuottijulkaisun on koonnut viulisti Mirka Malmi ja editoinut Mirka Malmi ja pianisti Tiina Karakorpi.

Kokoelman teokset:

Agnes Tschetschulin (1859-1942):
Puszta Film (1928); Gavotte (1906); Berceuse (1888); Alla Zingaresca (1890)

Ida Moberg (1859-1947): Marcia (1939)

Minna von Knorring (1846-1918): Nocturne (1910)

Betzy Holmberg (1860-1900): Andante (1886)

Laura Netzel (1839 -1927): Romance Op. 40 (1896); La Gondoliera Op. 60 (1896); Chanson Slave Op. 53 (1891)

Ingeborg von Bronsart (1840-1913): Romanze (1870), Phantasie Op. 21 (1891)
Toisia suomalaisia viulusävelmiä: suomalaisten naisten säveltämiä teoksia viululle ja pianolle