☰ Ostinato

Joulukuussa 2010 viulisti Pekka Kuusisto harjoitti, soitti ja johti Beethovenin viulukonserton Tapiola Sinfoniettan kanssa käyttämällä nuottimateriaalina näköispainosta Beethovenin omakätisestä partituurikäsikirjoituksesta. Käsikirjoitukseen perehtymällä ja totuttuja esityksellisiä ratkaisuja kyseenalaistamalla Kuusisto toi yleisön kuultavaksi vuosisataisista pölyistä ja tulkinnallisista krampeista vapautetun version, joka tarjosi yllättäviä käänteitä sekä Kuusistolle itselleen että loppuunmyydyn konsertin yleisölle.

Millainen yhteinen historia sinulla ja Beethovenin viulukonsertolla oli ennen joulukuun 2010 konserttia?

Ei kovinkaan laaja mutta jonkin verran mutkikas. Olin esittänyt konserton 8–10 kertaa enkä kokenut saaneeni mitään kovinkaan järkevää aikaiseksi kuin ehkä kerran – ja sekin oli enimmäkseen kapellimestarina toimineen Paavo Berglundin ansiota. Beethovenin konsertolla on ansaittu paikka kantarepertuaarin ehdottomassa keskiössä ja sitä ynnä muita moista suosiota nauttivia kappaleita esittäessäni toivon salaa, että vaikkapa aurinkotuulen, ydinkokeiden tai tosi-TV:n takia koko maailma yhtäkkiä unohtaisi miten teos menee. On niin paljon pölyä pyyhittävänä, kysymyksiä esitettävänä, yhteistä musiikillista elekieltä hiottavana – ja monesti tulkinnalliset ratkaisut, joita ollaan syystä tai toisesta totuttu tekemään, toimivat ainoastaan työn esteinä. Pitäisi lähestyä kappaletta kuin se olisi löydetty tai sävelletty eilen. Tähän asennoitumisleikkiin ei kuitenkaan juuri koskaan riitä aikaa joten solistin tehtäväksi jää joko sopeutua orkesterille tuttuun tapaan soittaa teos tai kuulostaa nelinurkkaiselta palikalta pyöreässä reiässä. Tällainen olo minulla on usein ollut tämän teoksen kanssa – ettei soittotapani istu ympäristöön mutten ehdi muuttaa ympäristöä. Ja onhan Beethovenissa toki myös ihan viulunsoitollisiakin haasteita.

Kuvaile hankkimaasi näköispainospartituuria?

Näköispartituurihan on äärimmäisen vakuuttava jo esineenä. Kaunis, raskas kirja. Itse nuottikuva on harvaa ja melko helposti luettavaa. Hyvin varhaisessa vaiheessa soolostemmaan alkaa putkahdella yllätyksiä ja niitä riittääkin koko matkalle. Teoksen soolostemmassa on noin 120 tahtia, jotka voi käsikirjoituspartituurin mukaan soittaa useilla eri tavoilla. Nämä tahdit riittävät muuttamaan teoksen luonnetta paikoitellen hyvinkin paljon. Ne, ja pelkkä käsikirjoituspartituurin katseleminenkin, purkavat tehokkaasti Beethovenin konserton ympärille rakentunutta, säveltäjän graniittiin hakatuilla yrmyillä rintakuvilla koristeltua kuvitteellista muuria.

Millä tavalla lähdit tutkimaan partituuria ja millaista esityötä teit partituurin ääressä ennen harjoitusperiodia?

Pyrin katselemaan partituuria ikään kuin se olisi vasta löydetty teos, mutta en välillä voinut olla hihittelemättä sille, miten paljon se poikkesi umpitutusta Beethovenin konsertosta. Lähestyin soolo-osuutta uudelta kantilta sillä tähtäimessäni oli teoksen esittäminen ilman kapellimestaria, viulun takaa johtaen ja kamarimusiikillisesti soittaen. Ostin puhtaan Henlen soolostemman, minkä jälkeen kirjoitin kaikki "uudet" tahdit partituurista nuottipaperille ja liimasin Henlen niteeseen. Sitten opettelin soittamaan kappaleen keskittyen mahdollisimman paljon bassolinjaan, harmoniaan ynnä rakenteeseen ja mahdollisimman vähän juustoiseen viulunsoittoon.

Tapiola Sinfoniettan muusikoilla oli mahdollisuus tutustua faksimilepartituuriin harjoitusperiodin kuluessa. Miten orkesterin muusikot suhtautuivat poikkeukselliseen nuottimateriaaliin?

Käsittääkseni mielenkiinnolla! Konsertto oli jo ennestään todella hyvin orkesterin hyppysissä ja saimme käyttää koko harjoitusperiodin detaljitason työskentelyyn ja mahdollisimman sujuvan kamarimusiikillisen kontaktin hakemiseen. Esityksestä tuli pieni tutkielma esityskäytäntöihin - Beethovenin aikaan konsertit ovat olleet aika erilaisia tapahtumia kuin mihin Espoon Kulttuurikeskuksessa ja aikalailla kaikkialla muuallakin ollaan nykyään totuttu ja faksimile antoi hyvän syyn suhtautua koko projektiin seikkailuna menneisyyteen.

Missä määrin olit tietoinen partituurin ja normiksi vakiintuneen konserton välisistä eroista?

Olin jollain hämärällä tavalla tietoinen siitä että soolostemmasta on olemassa muunkinlaisia versioita kuin se, mikä normaalisti kuullaan. En kuitenkaan tiennyt etsiä käsikirjoituspartituuria. Oikeastaan jokainen faksimilen tarjoamista vaihtoehtoisista tahdeista oli yllätys ja todella miellyttävä sellainen.

Konsertosta on julkaistu useita huippueditioita, mainitsemasi Henlen laitoksen lisäksi esimerkiksi Jonathan del Marin Bärenreiterille toimittama laitos, johon on merkitty muun muassa säveltäjän omat kaaritukset ja artikulaatiomerkinnät ja tehty yli sata korjausta orkesteristemmoihin ja joka on nuottikuvaltaan selkeä. Miksi halusit jättää (kriittisetkin) editiot rauhaan ja sukeltaa konserttoon Beethovenin käsikirjoituksen kautta?

Olen omistanut Henlen Urtext-edition Beethovenin konsertosta jo varhaisista opiskeluvuosista saakka, tutkinut säveltäjän tekemän ja muun muassa Olli Mustosen levyttämän pianoversion ja viuluversion eroavaisuuksia, keskustellut kiihkolla erilaisista editioista kollegojen kanssa ja tietty kuunnellut monia eri esityksiä kappaleesta. Bärenreiterin materiaalin hankkiminen tulee varmasti ennen pitkää ajankohtaiseksi, mutta tällä hetkellä inspiroidun kaikista eniten säveltäjän omasta kädenjäljestä. Jonathan del Mar on kuitenkin vain ihminen – mutta niin oli onneksi Beethovenkin.

Viulisti Pekka Kuusisto on tullut tunnetuksi harvinaisen monipuolisena ja avarakatseisena muusikkona, joka on yhtä kotonaan niin viulukonserttojen solistina kuin vaikkapa kansanmusiikin ja elektronisen musiikin maailmassa. Kuusisto luotsaa Meidän festivaalia, jonka ohjelmisto heijastelee johtajansa avaraa ja genre-rajoja murtavaa musiikillista maailmankuvaa. Seuraava Meidän festivaali pidetään 23.−29. heinäkuuta. Vuoden 2017 teema on Äänioikeus, tutustu ohjelmaan täällä.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Ostinaton asiakaslehdessä elokuussa 2010.